perjantai 8. syyskuuta 2017

#37 Tavoitteita syksylle 2017

Nyt kun on jo syyskuu ja syksy alkaa olla pian täällä, joten voisi olla oikea aika listata minun tavoitteitani ratsastajana. Nämä tavoitteet yritän syksyn aikana saavuttaa, koska ne kaikki haittaavat ratsastustani, jollain tapaa. Idean tähän postaukseen sain Essin blogista ja päätin tosissani miettiä, jotain parannettavaa ratsastuksessani. Nämä eivät ole ainoita korjausta kaipaavia asioita, mutta jotten haukkaisi liian isoa palaa kakusta, niin otetaan nyt nämä ensin.


Kantapäät alas

Minulla on tapana antaa pohkeita vähän niin kuin "kaivamalla". Eli kun annan pohjetta, nostan kantapään jalustimen yläpuolelle ja teen kantapäällä sellaista ylös alas liikettä. 
Tämä tapa on ehkä vähän jäänyt harrastuksen alkuajoilta, kun ratsastin länkkäritallilla ja minulle opetettiin tekemään näin joissain tilanteissa, jota en enää muista. Kyseisen kantapään nousun olen huomannut monista kuvista ja videoita, joita on ratsastuksestani otettu ja muutkin ovat huomauttaneet siitä minulle. 
Jalustimet jalkaan

Tämä johtuu ainakin osittain edellisestä kohdasta. Eli jalustimeni heiluvat usein varsinkin laukassa, jos joudun ratsastamaan kunnolla pohkeella niin kuin vaikka Ternalla. Jalustimet eivät siis yleensä putoa kokonaan, mutta heiluvat jalassani todella usein, kun kantapääni eivät pysy alhaalla. Tästä syystä ratsastankin mielelläni ilman jalustimia. Tämä kohta on näistä ehkä tärkein, koska se oikeasti häiritsee ratsastustani, varsinkin laukassa. Mutta jos positiivisia puomia pitää etsiä, niin olen ainakin oppinut jatkamaan tehtävää laukassa, vaikka jalustin sattuisi putoamaan kokonaan. Hevoselle se ei tietenkään ole mukavaa ja voi sekoittaa sitä, kun se saa ylimääräisiä pohkeita irronneesta jalustimesta.


Nyrkit pystyyn
Tästä opettajani huomauttaa minulle melkein joka tunti. Ratsastan "mopokäsillä" todella usein ja lisäksi käteni ovat usein erikorkeudella ja useissa kuvissakin käteni säätävät, jotain ihan omaa. Olen kuitenkin iloinen, ettei tämä juurikaan vaikuta käsieni suoruuteen ja kyynärkulma pysyy ihan hyvänä. Se tietenkin vaikuttaa vähän, kun ratsastan Ternalla raipan kanssa, joka estää nyrkkiä olemasta ihan pystyssä. Voisin kuitenkin pitää toisen nyrkin ihan pystyssä ja raippakäden niin hyvin, kun mahdollista.

Peukalot päällimmäisiksi

Tässä asiassa minulla on todella paljon korjattavaa ja tästäkin minulle muistutetaan oikeastaan joka tunti. Eli ratsastan peukalot sivuilla oikeastaan kokoajan, mikä varmasti vaikuttaa siihen, että ohjat valuvat käsistäni niin helposti. Olen ehkä aina ratsastanut ohjat kädessä näin, tai ainakin aika kauan, koska "normaali" tapa tuntuu minulle niin luonnottomalta. 


Istunta laukassa kuntoon

Istun laukassa usein todelle "selättömästi" eli vähän niin kuin katkean selästä kylkiluiden alapuolelta. Tajusin tämän vasta viime viikolla ratsastusleirillä, kun minulle huomautettiin asiasta. Kun aloin miettimään asiaa tarkemmin, niin tajusin sen olevan aivan totta, mutten vain ollut ikinä kiinnittänyt siihen huomiota. Minulle on kyllä useita kertoja eri opettajat sanoneet, että työnnän laukkaa eteenpäin tai ratsastan laukkaa liikaa ylävartalolla eteen, mutten oikein ole tajunnut, mitä he ovat tarkoittaneet. Aijjon puhua tästä valmentajani kanssa heti, kun meillä on seuraava tunti.  Eli en jännitä yhtään keskivartalon lihaksia laukassa ja pääsen katkeamaan selästä. 


Tässä ovat tavoitteeni syksylle. Postauksesta tuli vähän turhan lyhyt, mutta kertokaa silti mielipiteenne kommenteissa. Teen varmaan postauksen joulun lähellä niin nähdään, missä olen kehittynyt. Toivon todellakin, että edes osa näistä muuttuisi parempaan suuntaan!


Mitä tavoitteita teillä on oman ratsastuksenne suhteen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti