torstai 19. tammikuuta 2017

#16 Must have lukulistani blogeille

Luen tasan kahtakymmentäviittä blogia ja tässä postauksessa määrittelen kriteereitä millainen on mielestäni hyvä blogi ja millaisia blogeja luen. Olen tässäkin asiassa aika kriittinen ja siksi en luekkaan kovin paljon blogeja. 


1. Ulkoasu ja banneri.

Tämä on ehkä tärkein, koska en melkein ikinä jää lukemaan blogia, jos ulkoasu on huono. Itselleni banneri on tärkein, koska luen blogeja suurinmaksi osaksi kännykällä. Tykkään eniten vaaleista ulkoasuista, koska ne on helpoin saada toimimaan niin, että kokonaisuus on siisti ja yksinkertainen. En myöskään pidä bannereista joihin on tungettu kaikki hyvät kuvat, koska se näyttää sekalaiselta.

2. Ei hymiöitä keskelle lausetta.

En kyllä pidä hymiöistä muutenkaan blogeissa, mutta keskellä lausetta ne on jotain niin kamalaa, etten vaan jostain syystä voi kestää sitä. Kirjoitan itsekkin tällä tavalla esimerkiksi whatsappissa, mutta blogeissa en vaan yhtään tykkää siitä.

3. Sopiva määrä kuvia.

Mielestäni paras tapa lisätä kuvia postauksiin on laittaa aina muutama kuva peräkkäin kappalejaon kohdalla, mikä on myös tärkeää. En siis pidä siitä, että on pitkä teksti ja lopussa on kymmenen kuvaa peräkkäin.

4. Paljon "uusia" erikoispostauksia.

Tykkään paljon erikoispostauksista ja olen välillä todella laiska sekä lukemaan, että kirjoittamaan tavallisia kuulumispostauksia. Kuitenkin on paljon erikoispostauksia joita näkee lähes jokatoisessa blogissa, joten on kiva jos blogissa olisi postauksia joita ei löydy ihan kaikilta. 
Tämä kuva on ollut tässä blogissa jo ihan luvattoman monta kertaa.

5. Erikoisuudet ja vahvat mielipiteet.

Se, että osaa/hevonen osaa jotain on aina hyvää vaihtelua ja niistä saa aina todella hyviä postauksia. Tykkään myös lukea ihmisten blogeja joilla on todella vahva mielipide jostain ajankohtaisesta asiasta ja kirjoittaa siitä. Tähän liittyy myös itsevarmuus eli on varma siitä mitä kirjoittaa eikä pahoittele kaikkia mielipiteitään. Sama pätee tietenkin  myös youtubeen.

6. Hyvä instagram tili.

Tykkään blogeista jotka päivittyvät myös muissa someissa aktiivisesti, koska silloin niitä on helponpi seurata. Itse en kovin usein lue postauksia bloggerin lukulistalta vaan enimmäkseen tykkään saada ilmoitusia instagramiin lempiblogieni uusimmista postauksista. Kuitenkin turha ylimainostaminen on ärsyttävää joten sekään ei kannata.

Jos blogisi mielestäsi täyttää nämä kriteerit, niin eikun linkkaat sen alas!

12 kommenttia:

  1. Kiva postaus! En ole varma, täyttääkö blogini täysin kyseisiä kriteerejä, mutta www.oonajahevoset.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/22/2017

      Kiitti paljon! Tosi kiva sunkin blogi :)

      Poista
  2. En nyt täysin varmaksi mene sanomaan, että blogini täyttää kaikki kriteerit mutta tässä olisi linkki sinne ookoononparelli.blogspot.fi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/22/2017

      Sun blogi on ehdottomasti yksi mun lempiblogeista, tosi ihana!

      Poista
  3. Tosi mielenkiintoinen postaus! Voisin nyt kokeilla linkata oman blogini, vaikkei se välttämättä kriteereitä täytä. Se löytyy täältä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/22/2017

      kiitos! Sun blogi on tosi kiva ja varsinkin ulkoasu!

      Poista
  4. En ole varma, täytänkö kriteereitä, mutta: pollenkirjakarsina.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/22/2017

      Kiva blogi ja ihanan erilainen banneri! :)

      Poista
  5. yritän täyttää kriteerit :)
    thelittlepinkpony.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/22/2017

      Täyttää kriteerit. Tosi kiva blogi!

      Poista
  6. Kiva postaus! :) Tässä linkki minun blogiini, jos haluat käydä kurkkaamassa:

    Karvakorvakamut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi1/22/2017

      Kiitos paljon! Tykkään sun blogista tosi paljon, yksi mun lempiblogeista!

      Poista