torstai 3. marraskuuta 2016

#5 Vähän faktoja

Moikka!! Tässä postauksessa kerron vähän faktoja itsestäni. Olin tänään myös kuvaamassa tallilla, mutta tuli jo sen verran hämärä, että kuvissa on kova muokkaaminen, että niistä saisi hyviä. Tähän postaukseen en siis vielä saanut paljoa kuvia.

1. Mun eka kokonainen ratsastustunti oli hevosella. Eli siis ratsu oli ihan hevosen kokoinen.
2. Mä oon ratsastanut lännenratsastus tunneilla noin 1-2 vuotta.
3. Oon tippunut vaan kolme kertaa.
4. En oikeastaan ole painottunut mihinkään lajiin, koska vaihdan joka toinen viikko sitä, haluanko olla este vai kouluratsastaja. Tai kenttajatsastaja vai vaan ratsastaa rennosti maastossa.
 Josse

5. Olen ratsastanut kymmenellä eri tallilla. (en vakituisesti kaikilla)
6. Oon ratsastanut kaksi kuukautta englannin kielisillä ratsastustunneilla Kyproksella.
7. Tällä hetkellä haluaisin olla kouluratsastaja
8. Mulla ei ole ketään kaveria ketä ratsastaa, jos lasketaan vaan ns. lähellä asuvat ratsastusleireiltä on kylläkin.
9. En ole koskaan loukannut ratsastaessa tai hevosten kanssa
10. Mun lempi hevosrodut on shettikset ja puoliveriset.

Jazzette ja Josse

11. En ole koskaan saanut tarhan sähkölangoista sähköiskua vanhingossa, tahallaan kylläkin.
12. Oon hypännyt mun este-ennätyksen maastoesteillä.
13. Oon ratsastanut tantemilla kaksi kertaa.
14. Mulla on ollut kaksi blogia ennen tätä.
15. Olen ratsastanut shettiksellä vaan kerran 100 metriä.
16. Meille tulee luultavasti koira ensi vuonna.
17. En ole koskaan mennyt tölttiä.
18. En tykkää irlanninkobien (en tieädä kirjotetaanko noin..) ulkonäöstä.
19.Haluan ratsastaa aina jos on mahdollista SRL hyväksymillä ratsastuskouluilla.
20. Oon osallistunut kerran juniorhandleriin Nanan kanssa jossa esitettiin Elsaa ja Olafia frozenista. Voin joskus etsiä nekin kuvat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti